Jari Leinosen ja Simon McCaben Noita Winery on yksi Fiskarsin Vanhan Veitsitehtaan juoma-valmistajista.

Alkuviinejä valmistava Noita Winery on yksi Fiskarsin uuden vierailukeskuksen juomatuottajista

Fiskarsin Vanhaan Veitsitehtaaseen avataan kesäkuussa vierailukeskus, jossa voi tutustua saman katon alla toimiviin juomatuottajiin. Sieltä löytyy myös Suomen ensimmäinen ”urban winery”, Noita Winery.

Fiskarsin Vanha Veitsitehdas­ on jo pitkään toiminut Fis­karsin Panimon, Ägräs Distilleryn ja Noita Wineryn kotina. Yrityskauppojen myötä saman katon alle siirtyi myös osa Suomenlinnan Panimon tuotannosta, ja käsityöläisjuomien valmistus valloitti rakennuksen kaikki tilat.

”Tiloihin tehtiin iso remontti, ja samalla syntyi idea vierailukeskuksesta ja kokonaisvaltaisesta elämyksestä, jossa yhdellä kertaa pääsisi tutustumaan kaikkien eri juomien valmistamiseen”, kertoo Uniq Drinksin markkinointijohtaja Laura Järnefelt.

Viinitiloilla, tislaamoissa ja olutpani­moissa vierailu on monille tuttua ulkomaan reissuilta. Järnefelt näkee toiminnalle paljon potentiaalia myös Suomessa etenkin nyt, kun kotimaan matkailu on kovassa nosteessa.

”Uskon, että uusi vierailukeskus tekee Fiskarsista yhä mielenkiintoisemman kohteen erityisesti niille, joita alueen historia, lähiruoka- ja juoma sekä käsityöläisyyden perinne kiinnostavat.” 

Tilassa on tähänkin saakka järjestetty panimo- ja tislaamokierroksia, mutta nyt toiminnan laajentuessa kävijöiden kokemus halutaan ottaa erityisesti huomioon.

”Vierailijoilla on mahdollisuus osallistua tarinoiden siivittämälle kierrokselle, jonka eri kohdissa pääsee näkemään, kuulemaan, koskemaan ja ehkä maistamaankin, miten eri juomat valmistuvat.”

Paikallisista raaka-aineista valmistettuja juomia sekä uniikkeja cocktaileja on mahdollista nauttia myös vierailukeskuksen yhteyteen tulevassa baarissa sekä erilaisissa tastingeissa.

”Se, mitä viinien tislaamisesta jää, menee biokaasun tuotantoon.”
Uniq Drinksin markkinointijohtaja Laura Järnefelt
Jari Leinosen ja Simon McCaben Noita Winery ja Fiskarsin Panimo toimivat samoissa tiloissa ja käyttävät osin samoja laitteita.

Viiniä urbaanilla reseptillä

Kaikkia Veitsitehtaan brändejä yhdistävät käsityöläisyyden luova hulluus, kokeilunhalu ja vahva kiertotalousajattelu. Hyvä esimerkki tästä on Noita Winery, jossa tehdään alkuviiniä ”urban winery” -idealla.

Urban winery tarkoittaa, että toimija ei itse viljele rypäleitään, vaan ostaa ne muualta. Aluksi rypäleillä oli tarkoitus vain maustaa Fiskarsin Panimon oluita, mutta aika pian Veitsitehtaalla päätettiin käynnistää myös viininvalmistus.

”Ihailen idean taustalla olevien Simon McCaben ja Jari Leinosen rohkeutta ja kokeilunhalua. Viinin valmistaminen täysin luonnonmukaisella menetelmällä oli myös selvä jatkumo heidän tapaansa tehdä oluita”, Järnefelt kertoo.

Kaksikko loi tämän hetken kuluttajaa puhuttelevan brändin, joka on myös visuaalisesti näyttävä ja kertoo hienosti viinien taustalla olevasta arvomaailmasta.

”Noidan viineillä pystymme vastaamaan yhä kasvavaan natuviinien kysyntään ja pääsemme osaltamme kehittämään suomalaista natuviinikulttuuria.” 

Noita Wineryn riesling ja muut alkuviinit herättävät kiinnostusta ulkomaita myöten.

Rypäleet käytetään neljästi

Koko viinintekoprosessi tapahtuu Veitsitehtaalla. Ensin rypäleet lajitellaan, murskataan, maseroidaan ja puristetaan, minkä jälkeen ne käyvät spontaanisti omia hiivojaan hyödyntäen. Sulfiitteja käytetään mahdollisimman vähän tai ei lainkaan. Viinejä ei myöskään kirkasteta tai suodateta.

Rypäleistä otetaan kaikki irti. Ensin niistä valmistetaan alkuviinit ja pirskahtelevat pét natit, sitten rypälemassalla maustetaan olutta. Lopuksi jäljelle jäänyt massa siirtyy Ägräs Distillerylle tislaukseen.

”Se mitä tislaamisesta jää jäljelle, menee biokaasun tuotantoon”, Järnefelt summaa.

Vierailukeskus

Fiskars Villagen ja Uniq Drinks Finlandin yhteishanke aukeaa alkukesästä. Tilojen muutostyöt tehdään ympäristö huomioiden, kestävän kehityksen hengessä.

Artikkeli on julkaistu Lautaselle-lehdessä 2/2021.
Katso kaikki julkaisut täältä.