Savulohirillette & suolainen vohveli

Raikas mutta ruokaisa – sitä on savulohirilletellä ja mummonkurkuilla täytetty suolainen vohveli. Makukombo saa asiakkaasi takuulla santsaamaan lisää!

 

Ainekset

20 annosta

 

Savulohirillette

1 kg lämminsavulohta (esim. Hieno by Heino savulohi)

400 g maustamatonta tuorejuustoa

400 g ranskankermaa

20 g tuoretta ruohosipulia hienonnettuna

15 g tuoretta tilliä hienonnettuna

15 g piparjuuritahnaa

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria

 

Vohvelit

6 kananmunaa

1 l maitoa

8 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

1 ½ dl voita sulatettuna

 

Mummonkurkut

2 kurkkua

¾ dl sokeria

¾ dl etikkaa

tilliä

 

Lisäksi

rucolaa

sitruunalohkoja

 

Valmistus

  1. Irrota lohifileestä nahka ja paloittele lohi kulhoon. Sekoita joukkoon muut aineet.
  2. Vohvelitaikinaa varten riko munat kulhoon ja sekoita joukkoon muut aineet. Anna taikinan tekeytyä kylmiössä puoli tuntia.
  3. Valmista mummonkurkut taikinan tekeytyessä. Leikkaa kurkut ohuiksi siivuiksi ja laita kulhoon yhdessä sokerin, etikan ja hienonnetun tillin kanssa. Sulje kansi ja ravista voimakkaasti sekaisin.
  4. Paista taikinasta vohveliraudalla vohveleita voin avulla.
  5. Tarjoile vohvelit savulohirilleten, mummonkurkkujen ja rucolan kanssa.
Savulohirillette_Vohveli_Vaaka
Valmista vohvelit menekin mukaan, jotta ne ovat asiakkaalle tarjoiltaessa täydellisen rapeita.

Resepti on julkaistu Uutuudet & Tarjoukset -julkaisussa 9/2021-1/2022.

Katso kaikki julkaisut täältä.