Koronavirus mullistanut liiketoimintaympäristön

Koronaviruksen leviäminen on vaikuttanut voimakkaasti koko yhteiskuntaan, myös Heino-konserniin asiakkaineen.  Lähes koko matkailu- ja ravintola-ala on nyt ennen näkemättömien haasteiden edessä. Jaamme toimialamme yhteisen huolen ja teemme voitavamme tukeaksemme asiakkaitamme tässä liiketoimintaympäristön mullistuksessa.

Meillä Heinossa lähtökohtanamme on ollut se, että voimme menestyä vain silloin, kun asiakkaamme menestyvät. Nykytilanne on vaikuttanut nopealla aikataululla merkittävästi myös meidän myyntiimme. Ravintolat ovat sulkeneet ovensa tai kärsivät asiakaskadosta, koulut ovat kiinni ja tapahtumat peruuntuneet. Olemme joutuneet tekemään välttämättömiä nopeita sopeuttamistoimenpiteitä yrityksemme toimintaedellytysten turvaamiseksi.

 

Tukkupalvelut
Kysynnän laskiessa olemme suhteuttaneet töissä olevan henkilöstömme määrää. Henkilöstön riittävyys eri toimintoihin on kuitenkin pyritty mitoittamaan siten, että voimme edelleen taata hyvän asiakaspalvelumme jatkumisen.

Henkilöstön ja yhteistyökumppaniemme terveyden ja hyvinvoinnin turvaaminen on meille ensiarvoisen tärkeää. Otamme tarvittaessa käyttöön yhä tiukempia toimenpiteitä, jotta voimme ehkäistä viruksen leviämistä.

 

Tuotteiden saatavuus
Näillä näkymin toimitusvarmuutemme on hyvällä tasolla, mutta koronaviruksen vaikutukset saattavat näkyä joidenkin tuotteiden saatavuudessa jo lähiaikoina. Pyrkimyksenämme on varmistaa tuotteiden jatkuva saatavuus, ja erityisasemassa tässä sellaiset toimijat, jotka juuri nyt palvelevat erityisen haavoittuvassa asemassa olevia riskiryhmiä.

Seuraamme tilanteen kehittymistä ja päivitämme käytäntöjämme tarpeen mukaan. Vaikka nyt elämme epävarmoja aikoja, varmaa on se, että ihmiset ja yhteisöt haluavat nauttia hyvästä ruuasta, juomasta ja niihin liittyvistä palveluista jatkossakin, kun tilanne on rauhoittunut.

Toivomme luonnollisesti pikaista paluuta tavalliseen arkeen, mutta poikkeuksellisinakin aikoina teemme parhaamme turvataksemme tuotteiden saatavuuden ja hyvän asiakaspalvelumme jatkumisen.

 

Heinon Tukku Oy
Uniq Drinks Finland Oy
Kalavapriikki Oy