Valio ja Heinon Tukku rakentavat uutta yhteisvoimin

Ruoan ammattilaisille rakennetaan parhaillaan laadukasta tukkukauppaa, joka palvelee jatkossakin asiakkaita ympäri Suomen. Uusi toimija julkistetaan alkuvuodesta 2022.

 

Valion ja Heinon välinen yhteistyö on käynnistynyt vauhdilla elokuussa, kun Valio osti kesällä Heinon Tukun. Missä nyt mennään, ja mitä tulevaisuudelta voidaan odottaa?

– Yhteistyö käynnistyi heti yrityskaupan hyväksymisestä. Valio omistaa Heinon Tukun ja kehitämme yhdessä uutta, Valion liiketoimintajohtaja Tuomas Sorri kertaa tapahtumia.

– Perustat ovat vahvat. Meitä yhdistää laatu ja varmuus, joka näkyy niin asiakaspalvelussa, jakelussa kuin tuotteissa, lisää Heinon Tukun myyntijohtaja Petri Welling.

 

"Perustat ovat vahvat. Meitä yhdistää laatu ja varmuus, joka näkyy niin asiakaspalvelussa, jakelussa kuin tuotteissa."
Heinon Tukun myyntijohtaja Petri Welling

Mitä uutta on luvassa? Nähdäänkö muutoksia tuotevalikoimassa?

– Eri brändien tuotteita tarjotaan jatkossakin ja tarkoituksena on tuoda lisää Valion tuotteita tukkuun. Tuotevalikoimaa ei haluta pienentää nykyisestä, sillä Heinon Tukku on onnistunut kattavalla valikoimallaan vastaamaan asiakkaiden toiveisiin. Tästä haluamme ehdottomasti pitää kiinni, kertoo Sorri.

Uusi tukkukauppa palvelee yhä laajempaa asiakaskuntaa, mukaan lukien hotelleja, ravintoloita, suurkeittiöitä, catering-palveluita, julkishallinnon asiakkaita ja teollisuuden asiakkaita, kuten lukuisia kotimaisia leipomoita.

– Heinon Tukku palvelee vastaisuudessa entistä paremmin myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Valion ainutlaatuinen ja koko valtakunnan tiheästi kattava jakeluverkosto tuo lisää joustavuutta kuljetuksiin, kertoo Welling.

Yhteistyö käynnistyi heti yrityskaupan hyväksymisestä. Valio omistaa Heinon Tukun ja kehitämme yhdessä uutta.

Rima on asetettu korkealle tulevaisuudessakin

Valion asiakastyytyväisyys on ollut tutkimusten mukaan huippuaan, ja Heinon Tukku on ollut paljon pidetty asiakkaidensa keskuudessa. Laadukkain ja toimitusvarmin kumppani halutaan olla tulevaisuudessakin.

– Valion henkilökunnan osaaminen on kasvanut erilaisten koulutusten ja kehittymismahdollisuuksien ansiosta. Kiitoksia ammattitaidon vaalimisesta on sadellut niin asiakkailta kuin valiolaisiltakin, kertoo Sorri.

Valion osaaminen ja tieto kotimaisesta ruoasta sekä Heinon Tukun joustavuus tilanteessa kuin tilanteessa on tehnyt vaikutuksen vastavuoroisesti.

– Kaiken perustana on, että tukkukauppaa käydään ihmiseltä ihmiselle. Jos asiakas tarvitsee kuorman pikaisesti, olemme selvittäneet, miten se voidaan toimittaa, Welling kertoo.

Uudesta toimijasta kuullaan lisää alkuvuodesta 2022

– Tyytyväisyys ja luottamus ovat kaikki kaikessa. Haluamme tarjota hyvän ruoan ammattilaisille parasta palvelua yhdeltä luukulta. Toivon, että yhteistyö kanssamme on jatkossakin antoisaa, kertoo Sorri.

Sorri ja Welling kertovat, että uudesta tukkukaupasta voidaan kertoa lisää taas vähän ajan päästä, kun yhdistymisprojektin etenee.